lomalomalomaloma...

On ollut todella rentouttava loma! Päivät on mennyt pitkään nukkuessa, baareissa istuskelemassa, kavereiden kanssa Frendit-maratonia pitäessä... On ollut todella virkistävää käydä baareissa istuskelemassa ja puhumassa kaikesta kavereiden kanssa eikä aina mennä tanssimaan klubeille! Samalla saimme inspiksen lähteä Tukholmaan ja järjestämään pikkujouluVIIKONLOPUN 50:lle ihmiselle!Viimeinen lomapäivä huomenna meneekin ostoksilla ja sitten näen yhden upeimmista ystävistäni muutaman lasillisen merkeissä!

Toimin myös amorina kahdelle hyvin ujolle kaverilleni. :) Heidän treffeille menosta tuli minulle mielettömän hyvä olo, sain vaikuttaa heidän elämäänsä. ;) Tästä hyvästä sain tänään ruukkuruusun ystävältäni. Kiitoksia! Haha tuli vaan mieleen, että jos päädytte naimisiin, minä sitten pidän puheen! ;)

Tekisipä joku jotain minunkin "suhteelleni"... Muutama on kyllä lupautunut auttamaan, mutta en kuitenkaan halua toisten sotkeutuvan tähän, aivan itse minun pitää tämä hoitaa. :) Meillä on SELVÄ kommunikaatio-ongelma, en tajua miten on mahdollista että kaksi ihmistä ymmärtää toisiaan niin väärin! :D Jopa hänet tuntevat kaverini ovat aivan ymmällään tästä tilanteesta! Selvitän koko asian seuraavan kerran kun näen hänet, tosin siihen hetkeen kestää vielä vähän aikaa, sillä hän on matkoilla nyt. Ainakin sitten saan edes closuren tälle, toivottavasti onnellisen, mutta tällä hetkellä ei sillä ole edes väliä... En vaan jaksa epätietoisuutta.

Itsetutkiskelua...

"It's hard to say that I was wrong
It's hard to say I miss you
Since you've been gone it's not the same
It's hard to say I held my tongue
It's hard to say if only
Since you've been gone I'm not the same"

Hard to Say by The Used

Synttärini olivat ja menivät. Nyt vähän vanhemmalla iällä olen liittänyt synttäreihini tiettyä melankoliaa, tuntuu ettei elämäni ole oikein sitä, mitä haluaisin sen olevan. Ongelmana on vain, etten tiedä miten minun pitäisi muuttaa sitä. Nuorempana minulla oli tapana suunnitella ja ajattelin hyvinkin pitkällä tähtäimellä. Nykyään elän käytännössä päivän, korkeintaan viikon, kerrallaan.

Tämä postaus voi tuntua monesta hiukan oudolta ja liioittelultakin, joten muutama fakta ensin: 1. Etelä-Afrikka on maailman vaarallisimpia valtioita 2. Raiskausluvut ovat maailman suurimmat 3. On tavallista, että ulkomaalaisia otetaan feikki-takseihin (vaikea erottaa) ja heidät ryöstetään yms. 4. EI IKINÄ saa kävellä yksin illan hämärtyessä 5. On alueita, joille valkoihoisten EI IKINÄ pidä mennä!!! 6. Älä luota ihmisiin!! Näitä tarinoita kuulee valitettavan usein. : (

Monet ihmettelevät miksi oikein haluan takaisin Etelä-Afrikkaan, niinpä... Hulluahan se on haluta sellaiseen maahan. Kuitenkin, maan vaihtelevaisuus ja täysin erilainen elämä kiehtoo ja tuntuu omilta.

 

Olenkin nyt yrittänyt miettiä miten voisin hiukan "spice up" kaikkea ja ensimmäisenä on tullut (tietenkin) mieleen, että lähtisin pariksi kuukaudeksi Etelä-Afrikkaan takaisin. Minulla olisi juuri sopivasti aikaa siihen alkuvuodesta, mutta jokin alitajunnassa on esteenä...

Vanhemmiten olen alkanut huolehtimaan enemmän turvallisuudestani. Tällä tarkoitan esim. että kesällä en halunnut mennä Lintsin kaikkiin laitteisiin, koska fiksumpi puoleni muistutti, että on turha ottaa riskiä siitä että jotain tapahtuisi. Samoin nyt kun mietin miten rohkeasti liikuin Johannesburgissa vuosi sitten, ainoana ajatuksena tulee mieleen, että se oli aivan mielettömän typerää ja onneksi mitään ei tapahtunut, vaikka käytännössä useamman kerran asetin itseni suoraan vaaraan. Tämä hiukan estää sinne lähtöä... Tiedän hyvin millaista todellisuus on siellä ja kuinka vaarallista siellä todella on! Saa nyt nähdä, noin viikon sisällä teen päätöksen... Vanhempani ovat varmaan taas niiiin innoissaan, he ovat asuneet Etelä-Afrikassa myös ja tietävät liiankin hyvin mitä kaikkea heidän tutuilleen on tapahtunut ja eivät varmasti ole yhtään innoissaan, että heidän 21-vuotias vaalea tytär lähtee taas tutkimaan maata. :D Ymmärrän heitä täydellisesti, olenhan itsekin hiukan huolissani asiasta, mutta mutta... ei sellaiset asiat voi rajoittaa elämää kovinkaan paljoa.

I don't know you anymore...

"I don't know you anymore
I don't recognize this place
The picture frames have changed and so has your name
We don't talk much anymore
We keep running from the pain
But what I wouldn't give to see your face again"

I Don't Know You Anymore by Savage Garden

Tämä tuli mieleen, kun näin entisen poikaystäväni lisänneen minut ystäväkseen Facebookissa. Seurustelimme aikoinamme pari vuotta ja vaikka erosta on yli vuosi, epäröin paljon hyväksynkö hänen pyyntöään. Hän oli minulle aikalailla se "first real love". Se, jota ei vaan pysty unohtamaan. Olemme ystäviä nykyään ja näemme silloin tällöin, emme kuitenkaan puhu täysin henkilökohtaisista asioista enää, varsinkaan mahdollisista uusista tyttö-/poikakavereista! Tuntuisi, että Facebookin kautta joutuisin liian lähelle kosketuksiin hänen henkilökohtaisen elämän kanssa ja voin vaan kuvitella kun joskus kirjautuessani Facebookiin näen news feedissä "x is now listed as in a relationship with.." ja tätä en halua nähdä! Vaikken halua häntä takaisin enää millään tasolla, tuntuu vaikealta antaa hänen mennä eteenpäin enkä todella halua tietää, jos hän alkaa seurustelemaan! En tiedä mikä siinä on, onhan minulla itsellänikin säpinää vähän siellä ja täällä.