Hello world, again

 Ensinnäkin, tervetuloa uuteen blogiini! 1000Norther on nyt kupattu ja haudattu. Syynä tähän on, että kaipasin jotain uutta, joten päädyin tekemään uuden blogin, joka painottuu enemmän elämään yleisesti.

Uusille lukijoille ihan ministi minusta, olen parikymppinen helsinkiläinen, jonka koti ei ole missään. Olen hyvin spontaani ihminen, joka ei oikein pysy aloilaan. Tällä hetkellä olen hyvin crossroads-tilanteessa elämässäni; a) en pidä opiskelupaikastani b) olin pitkään yhdistyksen puheenjohtaja ja rakastin sitä toimintaa mielettömästi, mutta erinäisistä syistä jouduin pakon edessä lopettamaan c) minulle tärkein ihminen ikinä sairastui vakavasti ja d) ehkä the most meaningful suhde aikuisiällä loppui jonkin aikaa sitten. Toisaalta odotan mielenkiinnolla mitä seuraava vuosi tuo mukanaan, olet tervetullut seuraamaan tätä prosessia! Ehkä muutamalla sanalla elämäntilannetta voisi kuvailla, että rankan kevään (professional-wise) jälkeen odotin niin rentoutumista yms., mutta sitten kaikki em. ongelmat kasaantuivatkin.

Onko sinusta ikinä tuntunut siltä, että on pakko päästä pois? Seinät kaatuu? Minulla oli aivan tällainen fiilis ja sen takia hylkäsin picnicin Seurasaaressa kaveriporukkani (johon kuuluu myös exäni ja hänen hyvin nopeasti hankittu uusi heila) kanssa ja näpyttelin itseni VR:n sivulle ja ostin junalipun. Mikäs sen parempaa, kun sittenkin lopulta liittyä sukujuhannuksen viettoon, kun kaupunki alkaa ahdistamaan.

Blogin sivussa löytyy muutama vanhasta blogista pelastettu aihe, joista ehdottomasti haluan tehdä postauksen. Näiden lisäksi tulen kirjoittelemaan yleisesti kaikesta kauniista ja ylipäätänsä tasapainoittelusta elämässäni.

Farewell

Ensin pahoittelut pitkään päivittelytaukoon, kaikenlaista on tapahtunut. Huonoa ja hyvää. Treffailin erästä ihmistä, se kaatui käytännön syistä. Odottelen koepalatuloksia. Sain osa-aikaisen työpaikan. Minut valittiin vaihto-oppilaiden edustajaksi opiskelijajärjestöön.

Upeita ystäviäni on taas lähtemässä pois Suomesta, osa heistä on vaihtareita, osa lähtee itse vaihtoon. Vuosi sitten olin itse se, joka lähti. Nyt olen suunnitellut uutta lähtöä kevääksi, tuntuu jotenkin upealta miten muutaman kerran jo nyt muutamat ystäväni ovat käskeneet minua olemaan jättämättä heitä. Eräs minulle hyvin tärkeä ihminen laittoi koko jutun hyvin: "toivon niin että pääset sinne, olisin niin onnellinen sun puolesta, mutta mä en todellakaan halua että sä joudut sit lähtemään." Tämä lämmittää mieltä todella paljon, olen yleensä ollut sellainen edestakaisin kulkija, etten ole aina ehtinyt saamaan tärkeitä ystäviä. Olen kuitenkin sen verran ikiliikkuja, en pysty jäämään yhteen paikkaan kauaksi aikaa. En myöskään pysty olla enää palaamatta takaisin.

"Ask me where I go tonight I go back to today last year.
Me and you had to make each other happier,
now there´s hope with everything.
It´s hard enough to feel the world as
it is and hold on anything.
Without these quiet times you´ve brought round here.
I´m gonna have to run away, I´m sure that
I belong some other place.
I´ve seen another side of all I´ve
seen it keeps me wondering where
my family is.
It´s hard enough to see the world as it
is, and hold on anything.
Without these quiet times coming round here.
Now I miss you...
Now I want you..."

Quiet Times by Dido

lomalomalomaloma...

On ollut todella rentouttava loma! Päivät on mennyt pitkään nukkuessa, baareissa istuskelemassa, kavereiden kanssa Frendit-maratonia pitäessä... On ollut todella virkistävää käydä baareissa istuskelemassa ja puhumassa kaikesta kavereiden kanssa eikä aina mennä tanssimaan klubeille! Samalla saimme inspiksen lähteä Tukholmaan ja järjestämään pikkujouluVIIKONLOPUN 50:lle ihmiselle!Viimeinen lomapäivä huomenna meneekin ostoksilla ja sitten näen yhden upeimmista ystävistäni muutaman lasillisen merkeissä!

Toimin myös amorina kahdelle hyvin ujolle kaverilleni. :) Heidän treffeille menosta tuli minulle mielettömän hyvä olo, sain vaikuttaa heidän elämäänsä. ;) Tästä hyvästä sain tänään ruukkuruusun ystävältäni. Kiitoksia! Haha tuli vaan mieleen, että jos päädytte naimisiin, minä sitten pidän puheen! ;)

Tekisipä joku jotain minunkin "suhteelleni"... Muutama on kyllä lupautunut auttamaan, mutta en kuitenkaan halua toisten sotkeutuvan tähän, aivan itse minun pitää tämä hoitaa. :) Meillä on SELVÄ kommunikaatio-ongelma, en tajua miten on mahdollista että kaksi ihmistä ymmärtää toisiaan niin väärin! :D Jopa hänet tuntevat kaverini ovat aivan ymmällään tästä tilanteesta! Selvitän koko asian seuraavan kerran kun näen hänet, tosin siihen hetkeen kestää vielä vähän aikaa, sillä hän on matkoilla nyt. Ainakin sitten saan edes closuren tälle, toivottavasti onnellisen, mutta tällä hetkellä ei sillä ole edes väliä... En vaan jaksa epätietoisuutta.

Itsetutkiskelua...

"It's hard to say that I was wrong
It's hard to say I miss you
Since you've been gone it's not the same
It's hard to say I held my tongue
It's hard to say if only
Since you've been gone I'm not the same"

Hard to Say by The Used

Synttärini olivat ja menivät. Nyt vähän vanhemmalla iällä olen liittänyt synttäreihini tiettyä melankoliaa, tuntuu ettei elämäni ole oikein sitä, mitä haluaisin sen olevan. Ongelmana on vain, etten tiedä miten minun pitäisi muuttaa sitä. Nuorempana minulla oli tapana suunnitella ja ajattelin hyvinkin pitkällä tähtäimellä. Nykyään elän käytännössä päivän, korkeintaan viikon, kerrallaan.

Tämä postaus voi tuntua monesta hiukan oudolta ja liioittelultakin, joten muutama fakta ensin: 1. Etelä-Afrikka on maailman vaarallisimpia valtioita 2. Raiskausluvut ovat maailman suurimmat 3. On tavallista, että ulkomaalaisia otetaan feikki-takseihin (vaikea erottaa) ja heidät ryöstetään yms. 4. EI IKINÄ saa kävellä yksin illan hämärtyessä 5. On alueita, joille valkoihoisten EI IKINÄ pidä mennä!!! 6. Älä luota ihmisiin!! Näitä tarinoita kuulee valitettavan usein. : (

Monet ihmettelevät miksi oikein haluan takaisin Etelä-Afrikkaan, niinpä... Hulluahan se on haluta sellaiseen maahan. Kuitenkin, maan vaihtelevaisuus ja täysin erilainen elämä kiehtoo ja tuntuu omilta.

 

Olenkin nyt yrittänyt miettiä miten voisin hiukan "spice up" kaikkea ja ensimmäisenä on tullut (tietenkin) mieleen, että lähtisin pariksi kuukaudeksi Etelä-Afrikkaan takaisin. Minulla olisi juuri sopivasti aikaa siihen alkuvuodesta, mutta jokin alitajunnassa on esteenä...

Vanhemmiten olen alkanut huolehtimaan enemmän turvallisuudestani. Tällä tarkoitan esim. että kesällä en halunnut mennä Lintsin kaikkiin laitteisiin, koska fiksumpi puoleni muistutti, että on turha ottaa riskiä siitä että jotain tapahtuisi. Samoin nyt kun mietin miten rohkeasti liikuin Johannesburgissa vuosi sitten, ainoana ajatuksena tulee mieleen, että se oli aivan mielettömän typerää ja onneksi mitään ei tapahtunut, vaikka käytännössä useamman kerran asetin itseni suoraan vaaraan. Tämä hiukan estää sinne lähtöä... Tiedän hyvin millaista todellisuus on siellä ja kuinka vaarallista siellä todella on! Saa nyt nähdä, noin viikon sisällä teen päätöksen... Vanhempani ovat varmaan taas niiiin innoissaan, he ovat asuneet Etelä-Afrikassa myös ja tietävät liiankin hyvin mitä kaikkea heidän tutuilleen on tapahtunut ja eivät varmasti ole yhtään innoissaan, että heidän 21-vuotias vaalea tytär lähtee taas tutkimaan maata. :D Ymmärrän heitä täydellisesti, olenhan itsekin hiukan huolissani asiasta, mutta mutta... ei sellaiset asiat voi rajoittaa elämää kovinkaan paljoa.

I don't know you anymore...

"I don't know you anymore
I don't recognize this place
The picture frames have changed and so has your name
We don't talk much anymore
We keep running from the pain
But what I wouldn't give to see your face again"

I Don't Know You Anymore by Savage Garden

Tämä tuli mieleen, kun näin entisen poikaystäväni lisänneen minut ystäväkseen Facebookissa. Seurustelimme aikoinamme pari vuotta ja vaikka erosta on yli vuosi, epäröin paljon hyväksynkö hänen pyyntöään. Hän oli minulle aikalailla se "first real love". Se, jota ei vaan pysty unohtamaan. Olemme ystäviä nykyään ja näemme silloin tällöin, emme kuitenkaan puhu täysin henkilökohtaisista asioista enää, varsinkaan mahdollisista uusista tyttö-/poikakavereista! Tuntuisi, että Facebookin kautta joutuisin liian lähelle kosketuksiin hänen henkilökohtaisen elämän kanssa ja voin vaan kuvitella kun joskus kirjautuessani Facebookiin näen news feedissä "x is now listed as in a relationship with.." ja tätä en halua nähdä! Vaikken halua häntä takaisin enää millään tasolla, tuntuu vaikealta antaa hänen mennä eteenpäin enkä todella halua tietää, jos hän alkaa seurustelemaan! En tiedä mikä siinä on, onhan minulla itsellänikin säpinää vähän siellä ja täällä.

Mielettömän mieletön elämä :)

Haluan tehdä oikein erityspostauksen lempituotteestani ikinä - Labellon Sun-huulirasva! Se on niin mielettömän hyvä ja tekee kaikkea, mitä minä huulirasvalta haluankin! Se kostuttaa huulia hyvin JA tekee huulista todella vaaleat, aivan upea myös pohjustukseen tämän takia!

Jotkut ovat varmaan huomanneet, että käytän sanaa "mieletön" suhteellisen paljon. Se tulee minulta täysin luonnostaan, kaikki asiat joihin ryhdyn, ovat  yleensä mielettömiä minulle. Nämä mielettömät asiat vaihtelevat noin viikottain, aina tulee uusi, entistä mielettömämpi, asia. Taidan innostua asioista liiankin helposti ja sitten täysin out of the blue keksin vielä paremman asian ja vaihdankin suuntaa unohtaen sen ah-niin-mielettömän jutun täysin. Superlatiivielämää näköjään.

 

Nykyään parhaimmat kaverini pitävät koomisena innostumistani kaikista pienistä asioista, koska tuntuu että useat muut ihmiset eivät ymmärrä mitä erikoista jossain asiassa on. Ehkä tämä vielä häviää vanhenemisen myötä, toisaalta toivon että se säilyy, mutta toisaalta... onhan se rasittavaa vaihtaa koko ajan innostuksen kohdetta. Tämä kuvastuu erityisesti opiskeluissani. Yhtenä päivänä ratikassa minulle tuli mieleen, että haluankin opiskella jotain täysin muuta, ainetta, jota en ollut ikinä edes ajatellutkaan. Olin aivan innoissani tästä pari päivää, kunnes tuli toinen innostuksen kohde. Vaikeaa välillä, mutta ainakin elämä pysyy mielenkiintoisena!

Why Don't You and I...

Tentti meni ihan kivasti. :) Päivää paransi vielä, että löysin Stockalta upean tummansinisen villakangastakin. Minulla ei sattunut olemaan pankkikorttia mukana (yritän hillitä shoppailuja :D), joten jätin sen varaukseen ja huomenna olisi tarkoitus käydä ostamassa se (ellen löydä ennen sitä vielä täydellisempää takkia).

Joskus on niin hyvä olla viikonloppu ihan rauhassa. Laittaa vaan collegehousut päälle, katsoa Sinkkuelämää-tuotantokauden ja syödä Ben & Jerry's-jäätelöä samalla. Täydellistä! Liian harvoin tosin tulee tehtyä tuota enää, yleensä kaverit saa houkuteltua baariin tai random-bileisiin ja jotenkin ketuttaa istua kotona, kun kaikki muut ovat juhlimassa. Onhan sitä sitten vanhempanakin aikaa viettää rentouttavia viikonloppuja... ;)

Huomenna olisi tosin tarkoitus käväistä yksissä bileissä ja toiveissa olisi nähdä tämä tietty mies, D, siellä. Miehen perässähän tässä näköjään juostaan, mutta sitähän ei ikinä myönnetä! Yksi parhaista kavereistani, Jeroen, varmaan tukehtuisi oluensa vahtoon tietäessään tämän, olen aina vakuuttanut hänelle, etten juokse miesten perässä vaikka mikä olisi! Mutta kun eivät he tunnu aina osaavan tulla minun luokseni! Tähän tosin vaikuttaa kärsimättömyytenikin, tullessani liian kärsimättömäksi voisin hyvinkin mennä sanomaan D:lle The Callingin Why Don't You and I-kappaleen kertosäkeistön mukaisesti:

"So I'm singn' ‘Why don’t you and I get together and take on the world
And be together forever
Heads we will and tails we’ll try again
So I'll say why don’t you and I hold each other and fly to the moon
And straight on to heaven
Cause without you they’re never going to let me in"